Viime viikolla treeneissä Tarjamarjatalla oli oikea paskapääpäivä. Se puri minua jalasta, veti tyynesti läpi valsseista (ei siis niin, että kaarre venyy, vaan niin, että Halo kaahaa kepeille selkäni taakse muutaman metrin päähän) ja oli oikein tyytyväinen omaan erinomaisuuteensa. Jossain vaiheessa sitten vaan totesin, että selvä, ota jäähy, ja kannoin Tarjan autoon jäähtymään. Tarjalla tuli jo siinä vaiheessa verta suusta, oli vissiin rusauttanut myös kieleensä, poskeensa tms riehuessaan. Aino on niin tunnollinen suorittaja, Tarjan mielestä agilityn kuuluu olla Tarjashow.

Sekä Tarjalla että Rondolla on lieviä ongelmia takaaleikkausten kanssa, joten tänään treenattiin teemalla "väljät" takaaleikkaukset. Rata oli idioottihelppo koiralle, joka hallitsee leikkaukset (tosin AINON kanssa ei saatu tehtyä rataa ekalla yrityksellä nollana...). Tarjamarjatta vetäisikin radan kerralla nollana! Halo on selvästi päättänyt hyväksyä sisäisen paskapäänsä, eli runttaa täysillä eteenpäin. Leikkauksissa tulee edelleen pientä himmausta, mutta muuten Halo kyllä paukutti ihan hyvää vauhtia. Halo on niin pikkuriikkinen, että medeissä pärjätäkseen sen pitää kyllä ottaa käyttöön kaikki raivo, mikään pikkutarkka virkamiessuorittaminen ei riitä. Siinäpä riittääkin haastetta, kun yritän säilyttää Tarjan pienet kaarteet ja tekniset taidot, mutta lisätä vauhtia...

Me ollaan nyt ihan mielettömässä putkessa. AINO EI OLE TEHNYT YHTÄKÄÄN NOLLAA KOKO VUONNA. Ei virallisissa kisoissa eikä epiksissä. Eikä muuten kauhean monta kertaa treeneissäkään. Ainakaan ekalla yrityksellä. Meillä ei ole ihan hetkeen ennen tätä uskomatonta turaamisputkea ollut kisoja, joissa ei olisi tehty yhtäkään nollaa, ja nollat tälle kaudelle kerättiin jo joskus elokuussa. Onneksi kerättiin, koska nyt niitä ei ihan kauheaa vauhtia tule... Selvästi ajoitetaan taas kuntohuippua jonnekin elokuulle!

Oltiin tänään omissa kisoissa Purinalla. Olin lahopäänä vellihousuna ilmoittautunut vain agiradoille, en uskaltanut luottaa siihen, että muistan kaksi rataa samaan aikaan.

Ekalta radalta ei ole videota, eikä se ole mikään kauhean iso menetys. Otettiin eka virhe jo nelosesteeltä, en ohjannut A:lle, eikä Aino mennyt A:lle. Vähän yllättävää, koska Ainolla on tapana suorittaa kaikki esteet, jotka osuu suunnilleen reitille tai liian lähelle reittiä... Onneksi hyllytettiin sitten vielä pari kertaa, ei jäänyt kielto nakertamaan. Kontaktit oli hyvät, ei nopeat, mutta ei Ainolla ole koskaan ollutkaan nopeat kontaktit... Kehuin kaikilla kontakteilla, ja Aino pysyi. Hyvä Ainu! 

Toka rata meni kyllä ihan kohtalaisen hyvin. Olin liian hidas, jäin lähetyksessä kökkimään, ja takaakierrossa Aino kirmasi suoraan edestäni esteen suoraan. Hylly siis. Mutta kepeille Aino lähettyi hienosti, kesti aika tiukan puolenvaihdon, ja kontakteilla Aino pysyi taas. Ja olen ohjaukseenkin ihan kohtalaisen tyytyväinen. Vielä pitäisi yrittää tehdä nollakin joskus...

Keskiviikkona (tai joskus) oltiin Ojangossa epiksissä. Juoksin kisaavien radan Ainon ja Tarjamarjatan kanssa. Eikä tehty nollia kummankaan kanssa, katsos yllätys : D Aino otti kiellon keinulta (hyvänen aika sentään) ja Tarja... No, Tarja ei ihan osaa keinua.

Jihaa, sanoo Tarja!

Koska välttelen toisinaan järjenkäyttöä kuin ruttoa, lähdin tietysti Lietoon, vaikka kuumetta oli kisa-aamuna noin 38 astetta jo puoli kuudelta aamulla. No, eihän ne kisat tietenkään hyvin menneet... Typeriä aivojumivirheitä sekä minulta että Ainolta. Esim. eka rata, ei tässä vaiheessa kautta tarvitsisi tulla tuollaisia mokia...

 No, ollaan kisattu Ainon kanssa viimeksi Porvoossa joulukuussa (ja sitä edellisen kerran piirinmestaruuskisoissa syyskuussa...), joten ehkä meillä on kisarutiinikin hieman kadoksissa. Eikä Aino ole viime aikoina mitenkään liikaa treenannutkaan.

Kisojen jälkeen sitten sairastuin oikein kunnolla, pikkukuumeilu räjähti käsiin ja olin loppujen lopuksi viisi päivää kuumeessa, ja kuume nousi korkeimmillaan 39,5 asteeseen... Kyllä kannatti lähteä hakemaan hyl ja 5 Liedosta asti!

Nyt, kun alan olla taas jokseenkin tolpillani, Halo pääsi käymään taas mölleissä. Oli tarkoitus mennä taas möllirata kerran ja kisaavien rata kerran, mutta kun kisaavien radalla ei ollut taaskaan keinua (Halo niiiiiin tarvitsisi keinutreeniä kisatilanteessa!), päätin varmistaa pääsyn palkinnoille ja mennä mölliradan kahdesti : D Möllirata oli sellainen aito möllirata, helppo ja sujuva. Tarjamarjatta tekaisi kaksi mainiota nollaa ja voitti. Jee, vihdoinkin me voitettiin epiksissä : D

Halo on kyllä niiiiiiin paljon taitavampi kuin Aino 18 kk iässä. Tarja muistuttaa jo agilitykoiraa - Aino saattoi tuossa iässä höntsätä mölliradalla moikkaamaan jotain tuttua, hyppäsi 25 cm rimat kuin ankka, eikä osannut kontakteja yhtään.

Pitäisi ehkä treenatakin Tarjan kanssa taas jossain vaiheessa, nyt on kohta kuukauden treenitauko täynnä... Kisaikä Tarjamarjatalla tulee täyteen kolmen viikon kuluttua. Oivoi.

Eetulla on kaksi varvasluuta murtunut (tällä kertaa myös painoa kantava varvas), minulla on kuumetta ja Halo toipuu korvatulehduksesta. Ja Aino nyt on Aino.

Huomenna oli tarkoitus kisata, mutta jos kuume ei laske, Mujusen radoille on ehkä vähän typerää lähteä.

Anu Rajaheimo oli kouluttamassa meitä eilen. Rata oli ihan hervoton juoksurata, eikä kunto kestänyt edes yhtä kokonaista rataa. Nyt ei enää edes ihmetytä... Oli muutenkin ollut parin päivän ajan tosi vetämätön olo, mutta ajattelin, että minulla on vain univelkaa. Eilen kävin vielä juoksemassa aika reipastahtisen lenkin, tänään sahasin lehmiltä sarvia. Tervetuloa, kuume!

Aino oli taas eilen aika hieno. Se ei juurikaan irronnut eteen, mutta enpä toisaalta käskyttänytkään mitenkään... Saatiin me rata menemään kerran nollana viimeiselle esteelle asti (kunto petti), kerran kokonaan nollana. Kovin sievää meno ei tosin ollut missään vaiheessa... 

Halo oli toissapäivänä taas epiksissä. Ja episten kiertäminen jatkuu, ei se vaan malta pysyä kontakteilla kisatilanteessa, vaikka treeneissä sitä ei saa varastamaan... Mölliradalta joku sata virhepistettä, joka koostui kahdesta hyllystä, kahdesta kiellosta ja rimasta. Kisaavien radalla putosi yksi rima, ja A:lle peruuttamisesta tuli hyl. Muuten ihan siistiä menoa, mutta nyt Halo ei etenekään itsenäisesti. Jossain vaiheessa se oli ihan Ainokakkonen, nyt se alkaa vähitellen olla Ainon vastakohta: kääntyy niin ihanan helposti, mutta ei etene itsenäisesti. Vauhti on tällä hetkellä huono suorilla. Treenisuunnitelmaan saa siis lisää sisältöä: itsenäinen eteneminen ja takaaleikkaukset menee nyt listalle.

Mutta onhan se nyt ihan älyttömän taitava! ÄLYTTÖMÄN taitava! Halo on pitänyt taas reilut kolme viikkoa taukoa agilitytreeneistä, kun ei oikein ole ollut fiksua treenattavaa (enkä ole edes ehtinyt treenata useamman kuin yhden koiran kanssa, ja yhdenkin kanssa tosi vähän), mutta nytpä sitä treenattavaa taas olisi!

Olen nykyään ihan eripätevä ohjaaja. Pääsen palkinnoille, vaikken ole osallistunut kilpailuun, eikä minulla ole edes kyseisessä luokassa kilpailevaa koiraa... Olin Annin ja Rondon kenneltyttönä myös lauantaina, ja kun Rondo oli loppuverryttelylenkillä palkintojenjaon aikaan, minä menin tietysti palkintopallille patsastelemaan. En minä noin kuraisella säällä jaksa lenkkeillä, mutta palkintopallilla voin aina virnistellä maireana! Aika moni onnitteli minua, ja tunnustin kyllä kaikille, että nyt ei onnittelut tulleet IHAN oikeaan osoitteeseen. Rondolla ja Annilla oli ihan kivat pääsiäiskisat: lauantain ekalta radalta nollavoitto ja siirto kakkosiin, tokalta radalta 0, sija 3. ja LUVA, maanantain ekalta radalta 0, sija 2. ja LUVA, tokan radan törttöilivät, viimeiseltä radalta nollavoitto ja siirto kolmosiin. Oliko se nollien tekeminen nyt NIIIIIN vaikeaa, ettei niitä voinut aiemmin tehdä : D Kaksi päivää kakkosissa, neljä rataa. Ei huono!

Eilen Ainukainen pääsi pitkästä aikaa Ihan Oikeisiin Agilitytreeneihin. Olin Huippistreeneissä tuuraamassa; vähän mietitytti, treenatako Ainon vai Halon kanssa, mutta sitten ajattelin, että olisi kiva saada välillä jotain onnistumisen elämyksiä... Aino meinasi revetä riemusta siinä vaiheessa, kun se pääsi lämmittelemään KAHDESTAAN MINUN KANSSA. Aino oli taas samanlainen kuin nuorena - napsi minua housunlahkeesta, haukkui, loikki ja riemuitsi. Raasu on ollut ns. kakkoskoirana nyt jonkin aikaa; olen panostanut paljon enemmän Haloon, ja Aino on treenannut lähinnä siinä sivussa. Nyt Aino pääsi treenaamaan niin, että AINO oli pääosassa!

Ainon kanssa on kyllä siinä mielessä tosi palkitsevaa treenata, että saa ihan oikeasti keskittyä vaan itseensä - Ainon tekemisiä ei tarvitse kauheasti miettiä. 

Ja voi pojat, tuli juostua : D Loppusuoralla ekalla yrityksellä juoksin aika lujaa, tokalla yrityksellä juoksin lujaa, mutta maha tuntui etenevän nopeammin kuin jalat (tuolla pohjalla askel ei pidä ihan niin hyvin, että pääsisi optimaalisen lujaa) ja juoksutekniikka vähän hajosi. Näytin ihan vähän siltä, että minulla on kohtaus ja/tai pakkoliikkeitä. Ei kannata yrittää ohjata ja juosta samaan aikaan, ei se ainakaan hyvältä näytä.

A peittää armeliaasti tuolla päädyssä tapahtuvan sössinnän - ei me kovin usein virheitä tehty tuolla A:n takana, mutta miten vaikeaa voi olla KÄÄNTYÄ JUOKSEMAAN ETEENPÄIN??? Peruutin joka kerta.

Pitäisi välillä treenata täysmittaisia, monimutkaisia ratoja, koska nytkin kisakierroksella jouduin seisottamaan Ainoa kontakteilla tasan siksi, etten vaan muistanut, mihin suuntaan pitää jatkaa...

Tosimies jumppaa!

Yllättävän monet kuvittelevat, että Eetu osaa vain hallita. Eetu on toki lempeä, oikeamielinen hallitsija, mutta myös aikamoinen voimistelija! Eetu osoittaa, että tosimies voi jumpata menettämättä hippuakaan maskuliinisuudestaan!

Eetu on kyllä siinä mielessä sietämätön, että vaikka se rakastaa temppujen harjoittelemista, se paineistuu ihan kamalan helposti. Jos se ei
a) saa itse päättää, mitä tekee (eli yritän opettaa jotain houkuttelemalla)
b) ole ihan varma siitä, mitä siltä halutaan (sanon jotain, minkä Eetu tulkitsee käskyksi, eikä Eetu tiedä, mitä kyseinen käsky tarkoittaa)
se paineistuu. Esim. tuossa videon viimeisellä pätkällä Eetu on ahdistunut. Menin sanomaan, että tsemppaa tsemppaa (kun Eetu oli jumppatuokiostaan jo aika uupunut), eikä Eetu tiennyt, mitä tsemppaaminen on...

Torstaina oltiin taas sankoin joukoin treenaamassa; paikalla oltiin taas vain minä ja Anni. Tehtiin ykkösluokan tasoinen rata, koska Rondo oli ilmoitettu viiteen ykkösluokan starttiin pääsiäiskisoihin. Radalla ei oikeastaan ollut juuri mitään ohjattavaa - kaksi persjättöä/valssia ja yksi niisto, kamalasti vauhtia. Ainon kanssa viisi yritystä, kaksi nollaa, Halon kanssa noin 127 yritystä, kaksi nollaa, ja Rondon kanssa noin 127 yritystä, yksi nolla. Tuli jossain vaiheessa vähän epätoivoinen olo, ja käskytys alkoi olla luokkaa "hyppy, putkeen, nyt herran tähden mene!" Mutta epätoivoisista treeneistä oli ehkä hyötyä, Rondo yllätti tänään ja tekaisi nollan sekä ykkösten että kakkosten radalta.

Halo on nyt vähitellen syrjäyttänyt Ainon ryhmätreeneissä. Tuntuu, että Halon kanssa saa treeneistä enemmän irti... Aino osaa kaiken (paitsi kepit ja kontaktit, niin ja tiukat kaarteet), joten treenaan mieluummin pennun kanssa, kun pentu ei osaa vielä mitään. PAITSI ETTÄ OSAA! Olen tajunnut, etten enää oikeastaan edes suunnittele rataantutustumisessa mitään sen mukaan, että "no kun Halo on vielä pentu". Sehän osaa oikeastaan vaikka mitä!

Kontaktit nyt Halolla on ihan eri planeetalta kuin Ainolla, mutta kepeilläkin se alkaa mennä jo osaamisessaan Ainosta ohi (Aino kestää ehkä hieman enemmän häiriötä keppien lopussa). Halon ohjaaminen on ollut vähän vaikeaa, "Halo kun on pentu", mutta nyt kun tarkemmin miettii... Sehän oikeastaan osaa melko lailla kaiken, mitä koiran kuuluu osata!

Ja parastahan on se, että Halo kestää oikeastaan ihan saman ohjauksen kuin Ainokin!

Tiettyjä ongelmia Tarjalla toki on, mutta se on 16 kk, ja uskon vahvasti koiran jatkuvaan oppimiseen.

Haluaisin ruveta kyllä vetämään jonkinlaista pentukurssia, jolle pääsisivät alkaen 12-viikkoiset pennut. Mieluiten sellaiset, joille ei ole opetettu vielä yhtään mitään... Toinen hyvä vaihtoehto olisi sisäoppilaitos koirille : D Minusta on kiva opettaa koira kisakuntoon, mutta se varsinainen koirakon yhteistyön hiominen on minusta tylsää. Minusta on kivaa, kun edistyminen tapahtuu harppauksin, eikä niin, että jokainen edistysaskel on tuntien treenin takana.

...Pökäle!

Pari viikkoa sitten päätin, että rupean opettamaan kaverin koirasta agilitykoiraa. Feta on 3-vuotias tummasoopeli shelttinarttu, joka on yksi Ainon parhaista kavereista. Se haki omistajineen aikoinaan HAU:n alkeiskurssille, mutta ei päässyt hallintakokeesta läpi (jep, ei pääsisi yksikään minunkaan koiristani). Minusta olisi kuitenkin tuhlausta, jos Fetan kaltainen hyrrä ei pääsisi harrastamaan agilitya, joten päätin tehdä ensin Fetasta agilitykoiran ja sen jälkeen sen omistajasta ohjaajan. Käypä suunnitelma... Otin tavoitteeksi, että maaliskuun loppuun mennessä Feta osaa puomin, huhtikuun loppuun mennessä lisäksi A:n ja keinun ja toukokuun puoliväliin mennessä kepit. Ajattelin saada Fetasta siis lähinnä sen tasoisen koiran, että sen kanssa on mahdollista kisata, en edes tähtää esim. Halon osaamistasoon (koska aikataulu on jopa minun mittakaavallani aika napakka).

Viime vuoden puolella Feta kävi täällä kerran tai kahdesti treenaamassa 2on2offin alkeita, ja pari viikkoa sitten otettiin pieni kertaustreeni. Feta yllättäen muisti 2on2off-periaatteen sen verran hyvin, että uskalsin aloittaa puomitreenin viime viikolla. Treenattiin Halon treenien sivussa puomia, ja Feta tuntui jo tajuavan kohtalaisen hyvin, mitä haluan siltä.

Tänään Feta lähti taas mukaan hallille, ja kun treeneissä ei ollut paikalla muita kuin minä ja Anni, treenasin kaikkien koirien kanssa. Ainon ja Halon kanssa treenasin persjättöjä (Ainon kanssa meni tosi hyvin, Halon kanssa ei niin kamalan hyvin, mutta ihan kohtalaisesti), ja Fetan kanssa treenasin taas sitä puomia ja kokeilin vähän, mitä se tajuaa ohjaamisesta. Pökäle oli ihan yllättävän hyvä! Se menee esteistä ohi tosi lujaa, esteitä vähän hillitymmällä vauhdilla, puomin 90% toistoista oikein (paitsi silloin, kun kuvaaja on paikalla, silloin onnistuu ehkä 20%) ja osaa yllättävän paljon. 

Eihän tuo puomi mikään satavarma ja supernopea vielä ole, mutta ei huono tokan treenikerran puomiksi!

...tosin vasta epävirallisesti. Halon ekat epikset!

Tänään oli HAU:n järjestämät epikset. Sain ihan uskomattoman jyskytyksen otsalohkoon jo ilmoittautumisvaiheessa. En ole KOSKAAN joutunut jonottamaan ilmoittautumiseen puolta tuntia... Eikä jonot olleet edes pitkät. Huh. Luokat meni vielä niin näppärästi päällekkäin, että kisaavat ja möllit meni samaan aikaan eri puolilla hallia, joten oma jännitysspeksinsä tuli siitä, kun yritti seurata, milloin on minkäkin luokan rataantutustuminen. Onneksi kisaavien ja möllien rataantutustumiset meni sen verran limittäin, ettei tarvinnut kauhealla kiireellä ehtiä rataantutustumisesta toiseen. Ja onneksi oli kety!

Ensin oli kisaavien rata. Kylläpä taas jännitti! Halo meni onneksi ihan alussa. Rata oli aika helppo, oikeastaan vain kepeillemenon välttäminen ennen viimeistä putkea jännitti... Halo kun tykkää pujottelusta vähän liikaakin. Rata meni oikein kivasti, mutta kyllähän siitä näkyy aika kirkkaasti se, miten kokematon Halo on, ja miten kokematon minä olen Halon ohjaajana... Minä juoksen kuin humalainen sorsa ja Halo kysyy vähän väliä, joten kumpikaan meistä ei juokse metriäkään suoraan. Halo lisäksi hyppää välillä vähän ankkamaisesti. Halo muuten teki yhden todella hyvän korjausliikkeen radalla (valitettavasti juuri se kohta ei näy videolla): Halo oli ohittamassa pituuden, mutta koukkasi sille kuitenkin. Aika taitava korjaus!

Tokana oli möllirata. No, se oli möllirata. Ei siitä sen ihmeempiä : D Paitsi että onnistuttiin tekemään yksi kielto, jonka jälkeen uusittiin koko kohta. Halo näki ehkä tarpeelliseksi muistuttaa, että Halo ON vielä tosi nuori ja kokematon... Halon kanssa aina välillä unohtaa, miten vähän se on treenannut. Eikä meillä tietenkään ole vielä samanlaista yhteistyötä kuin minulla ja Ainolla - en tiedä, missä kohdissa voin luottaa Halon osaamiseen, missä kohtaa se voi sinkoilla ja missä kohtaa se tarvitsee apua.

Pääsi kyllä tosissaan treenailemaan kontakteja! Kisaavien radalla pystyi jättäytymään taakse ja juoksemaan reilusti ohi, mölliradalla pääsi ottamaan sivuetäisyyttä ja (virheen jälkeen) härkkimään. 

En ole ehkä viime aikoina ihan kamalasti kisapaikoilla pyörinyt, kun pari puolituttua kysyi, onko minulla uusi koira... Joo, melko uusi.

Kas näin kävi Tarjan juoksu-A:lle.

Iski laiskuus ja epätoivo. Sitten, kun olen iso ja minulla on auto ja käyn hallilla useammin kuin kerran viikossa, opetan juoksukontaktit. Jos minulla on mini- tai medikoira. Kun ja jos. Hmm. Juoksukontakteista voi ruveta nillittämään sitten, kun tähtää johonkin korkealle. Minulla on tavoitteena saada Halosta FI AVA, siitä ei koskaan tule (tai tarvitsekaan tulla) SM- tai MM-mitalistia.

Oli harvinaisen huonot treenit Tarjan kanssa. Minulla ei ole tapana turhautua Tarjan kanssa. Oikeastaan ihan sama, miten menee, kun Halo on niin valtavan onnellinen päästessään treenaamaan. Mutta eilen se ei ollut onnellinen. Se oli ihan normaali. Ehkä se ei ole ihan ok.

Tarjalla on mystinen korvaongelma. Halo alkoi ravistella päätään torstaina verryttelylenkillä ennen treenejä. Korvassa ei ollut mitään tulehduksen merkkejä, se oli täysin siisti ja rauhallinen, eikä korvassa ollut mitään eritteitä. Ajattelin, että Halo sai lunta korvaansa. Kun oli meidän vuoro, vein Halon starttiin, kävelin keskelle kenttää ja kutsuin Haloa. Halo tuli, tehtiin virhe heti kolmosaidalla, ja Halo ravisti päätään, kun käveltiin kohti ekaa aitaa. Siinä oli meidän treenit... Perjantaina Halo ravisti päätään myöhään illalla pari kertaa. Lauantaina illalla Halo alkoi ravistella päätään ihan yhtenään. Otitis externan oppikirjaoireet... Halo roikotti korvaa, rapsutteli välillä ja ravisteli päätään. Lähdettiin YESille tähystämään korva, eikä siellä tietenkään näkynyt mitään. Otin näytteet molemmista korvista, eikä mikroskopoitaessakaan löytynyt mitään kliinisesti merkittävää. Ja silti Halo ravistelee, raapii ja roikottaa korvaa. Ajattelin vaan seurata tilannetta ja elää normaalisti, mutta ei ehkä silti kannata käydä treenaamassa. Treenaaminen on ihan masentavaa silloin, kun kyttää, onko koira ok...

Ja hei, onhan tuo koira jo kisavalmis. On ihan sama, ettei Halo(kaan) osaa indokiinalaista persnakkausta, kun en osaa minäkään.

Minua ei enää edes yhtään ahdista, jos meillä tulee parin-kolmen viikon taukoja agilitysta. Niitä on tullut viime aikoina aika monta... Eikä haittaa, ettei me käydä missään ohjatuissa treeneissä. Jos ihan rehellisiä ollaan, ei niistä viime kevään ohjatuista treeneistä ollut yhtään mitään hyötyä. Ehkä en vaan ole hyvä koulutettava. 

Ja Eetu ja Aino... Eetu meni ja oppi puomin. Jes. Heti, kun se sai elinikäisen lääkityksen! Ja no, olenhan minä antanut asian hautua ihan kaikessa rauhassa, ollaan treenattu keskimäärin kerran kuussa... Ajattelin ihan käydä testaamassa kontakteja jossain epiksissä ja jos ne toimii, pidän parin viikon tauon lääkityksessä ja käyn kisaamassa pari starttia Eetun kanssa <3 

Aino on nykyään terapiakoirani. Tai siis Ainon A ja keinu tuottavat minulle edelleen harmaita hiuksia... Mutta noin niin kuin muuten. Aino on niin älyttömän varma ja taitava, että se ei vaan voi olla oikea koira.